Loimaalla toimiva Sarka on oikea paikka ihmetellä monenkirjavaa maatalousesineistöä ja maatalouden perinteitä sekä tapoja.
Sarka on koko perheen matkakohde, jonka esineistön kautta avautuu Suomen maataloushistoria nahkoineen karvoineen. Sarka tuo maalaiselämän esille tavalla, josta kaupunkilaislapsetkin takuulla innostuvat. Peltilehmä Pellikin kanssa voi koettaa konelypsyä, ja lasten laskiaismäki on käytössä ympäri vuoden. Kesäaikana museolla on kotieläimiä.
Näyttelyyn johdattaa pienoismalli, joka kertoo kuvitteellisen Sarkajoen kylän kehityksestä pronssikaudelta tähän päivään. Koneista voimaa! -näyttelyssä esitellään maatalouden koneellistumisen historiaa.
Museon kahvila-ravintolasta saa aitoa maalaisruokaa, ja museomyymälä Muurikista löytyvät matkamuistot.
Huhtikuun Sarka-sunnuntai 29.4.2012:
Satoa pihalta ja parvekkeelta
Huhtikuun Sarka-sunnuntaissa 29.4.2012 klo 12.30 perinnepuutarhuri Leena Haimi Kuralan Kylämäestä antaa neuvoja piha- ja parvekeviljelijöille. Lisäksi hän perehdyttää kuulijoita pihaviljelyn historiaan.
Päivän aikana museolla on myös myynnissä Maatiainen ry:n välittämiä vanhojen kotimaisten kasvien siemeniä.
Kaikille avoin tilaisuus järjestetään seminaaritila Riihessä ja se on maksuton. Sarka-sunnuntaina museon näyttelyihin on vapaa pääsy. Ravintolassa sunnuntailounas on tarjolla kello 12-15.













