Tässäpä monumentti, josta Turku ehkä parhaiten tunnetaan. Jyhkeä Turun linna on vartioinut Aurajoen suuta jo 1280-luvulta. Tänään siellä voi itse historiallisen miljöön lisäksi tutustua erilaisiin pysyviin ja vaihtuviin näyttelyihin.
Turun linna on vuosisatojen saatossa todistanut niin Suomen historian käännekohtia kuin kiinnostavimpia ihmiskohtaloitakin. Linnan hovi on kautta vuosisatojen toiminut uusien asioiden ja vaikutteiden porttina Suomeen. Niinpä sitä kautta on saatu kulttuuriimme mm. haarukka ja sisäkäymälä.
Päälinnan salien ja kamarien seinät ovat todistaneet historian käänteitä ja dramaattisia tapahtumia. Klaus Flemingin ruumiin herjaamisen ja vankila-ajan ihmiskohtaloiden lisäksi linna on nähnyt kuninkaiden vierailuja ja loisteliasta hovielämää mm. Juhana herttuan ja Katarina Jagellonican aikaan. Esilinnan puolella eri aikakausien mukaisesti sisustetut interiöörit kertovat Turun linnan ja Suomen historiasta sekä kulttuurista.
Vuoden 2012 alussa avatut Lasten linna sekä aikajananäyttely tarjoavat tekemistä ja koettavaa kaikenikäisille. Nunnakappelin ja Sturen kirkon keskiaikaisten veistosten esillepanot uusitaan vuoden aikana. Turun linnan historiaa esittelevä uusi laaja näyttelykokonaisuus avataan yleisölle vuoden 2012 lopussa.
Tutustu esilinnan perusnäyttelyihin tai osallistu opastetulle kierrokselle, jolla kuulet Turun linnan parhaat tarinat aidoilla tapahtumapaikoilla. Lapsille on oma jännittävä Pikkuritarikierros, ja museokauppa Fataburista löytyy uljaiden ritarivarusteiden ohella kirjoja ja lahjatavaroita.
Listat, joihin kohde kuuluu
Lisää kohteita kartalle
Siirry suurempaan karttaan }
Tähän kohteeseen liittyy TurkuCard-etuja.
Katso lisää }





























