Koroistenniemi on paikka, jolla aikanaan toimi alku-Turku. Suuri valkoinen puuristi merkitsee tämän varhaiskeskiaikaisen kulttuurin kehdon.
Ennen kuin Turku oli nykyisillä sijoillaan, muodostui Aurajoen varteen Koroistenniemelle vilkas kaupan, kulttuurin ja uskonnon keskus. Muistona tuosta ajasta niemellä on säilynyt monenlaisia muinaisjäännöksiä, mm. puukirkon kiviperustukset mahdollisesti 1200-luvun puolivälistä. Suomen ensimmäiset laajat ja nykyaikaiset arkeologiset kaivaukset suoritettiinkin täällä jo 1898–1902.
Museovirasto on määritellyt Koroistenniemen yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Paikan tunnistaa suuresta valkoisesta muistorististä, joka näkyy esimerkiksi Helsingin suunnasta junalla Turkuun saapuessa.
167
Listat, joihin kohde kuuluu
Lisää kohteita kartalle
Siirry suurempaan karttaan }
Koroisten muinaismuistoalue
Turku
Javascript is required to view this map.












