OSKE
Matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskusohjelma
Osaamiskeskusohjelma (OSKE) lyhyesti
Osaamiskeskusohjelma (OSKE) on valtioneuvoston määräaikainen erityisohjelma, jonka avulla suunnataan toimenpiteitä kansallisesti tärkeille painopistealoille. Ohjelma perustuu alueiden kansainvälisesti korkeatasoisen osaamisen hyödyntämiseen.
Suomessa on toteutettu osaamiskeskusohjelmaa vuodesta 1994 alkaen. Ohjelman alkuperäinen tehtävä oli koota eri toimialojen huippuosaaminen ja valjastaa se toimialojen kehittämiseen alueittain. Uutena kehittämisalustana ohjelmakaudella 2007-2013 on osaamisklusteri, jonka avulla tehostetaan osaamiskeskusten välistä yhteistyötä. Osaamisklusteri muodostuu vähintään kahden osaamiskeskuksen toisiaan täydentävistä osaamisaloista ja kokoaa näin yhteen eri alueilla sijaitsevien osaamiskeskusten toimijat.
Mihin OSKE-ohjelmalla tähdätään?
Toiminnan lähtökohtana on tutkimuslaitosten, korkeakoulujen, teknologiakeskusten, elinkeinoelämän ja eri rahoittajatahojen välinen yhteistyö. Sen ytimenä on tiivis kehittäjäverkosto, jonka tarkoituksena on käynnistää ja toteuttaa tutkimus-, koulutus- ja kehittämishankkeita.
Mitä OSKE-ohjelma tarjoaa yrityksille?
Yritykset osallistuvat osaamiskeskusten toimintaan hankkeiden kautta. Hankkeiden avulla yritykset saavat konkreettista apua hankehallintaan, rahoitukseen, tuotekehitykseen ja innovaatiotoimintaan.
Lisätietoja:
www.oske.net
Matkailun ja elämystuotannon osaamisklusteri
Matkailun ja elämystuotannon klusteriohjelma tarjoaa uutta tietoa ja osaamista elämystalouden hyödyntämiseen matkailussa. MEklusterin pääteemat - ennakointi, elämysten johtaminen, palvelumuotoilu ja sähköisen liiketoiminta - ja niihin liittyvät innovaatiopalvelut ovat avain yritysten kilpailukyvyn ja koko matkailutoimialan kehittymiseen.
Klusteri välittää korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa tehtävää tutkimustietoa yritysten liiketoiminnan ja alueiden kehittämisen tueksi ja auttaa löytämään parhaat partnerit ja rahoituslähteet tuote- ja yrityskehitykseen.
MEklusterissa ovat mukana Turku Touring / Turku Science Park (Varsinais-Suomen osaamiskeskus), Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus, Savonlinnan seudun osaamiskeskus, Culminatum Innovation Oy Ltd (Uudenmaan osaamiskeskus), ja Jyväskylä Innovation Oy (Jyväskylän osaamiskeskus).
Lisätietoja:
www.experiencebusiness.fi



